Sunnuntai-iltana halpamatkalaiset suuntasivat kohti erasta hevosfarmia, nimeltaan Stonehurst. Illan vaelsimme hienossa jokiuoman ja kumpujen varittamassa maisemassa. Pienilla hiekkateilla paasteltiin valilla lujaakin mutta paasiassa matka taittui rauhallista kayntia. Tomia laukka hieman hirvitti, olihan viime kerrasta hevosen selassa jo nelisen vuotta aikaa. Kun vauhtiin paastiin niin selassa pysyttiin ja tuntui jopa hevonenkin tottelevan kokematontakin ratsastajaa.

Maanantaina oli vuorossa hieman useampi hevosvoima (Toyota), joka vei meidat Blenheimiin Marlboroughin viinialueen ytimeen. Bookkasimme huoneen ja lahdimme maistelemaan viineja viinitiloille. Tiloissa olikin mista valita, esitteen mukaan n. 10km sateella oli yli 30 viinitilaa. Maistelimme ja haistelimme ja tarttuipa pari pulloa mukaankin. Toinen pullo poltteli sen verran, etta paatimme iltakavelylla poiketa lahimpaan supermarkettiin, josta ostimme mukaan juustoja, patonkia ja Tomille pari olutta (kannattaa pitaa henkkareita mukana ;).