Itsensä ulkoistaminen viikonlopuksi (siis viikonloppureissailu) on virkistävää mutta pudottaa aina maan pinnalle kun palaa kotiin. Viimeiset 100 km tuntuu pidemmiltä ja pidemmiltä joka kerta... Vaikka kotiin on tietysti mukava palatakin.

Tänä aamuna sain sitten lisää motivaation laskua kaverilta, joka kertoi muuttavansa muualle. Olen onnellinen hänen puolestaan, sillä muutto on täysin positiivista, mutta se toi taas oman tilanteen pinnalle. Nykyinen väliaikaistilanne on raskas, kun tietää että siirtymä seuraavaan on tulossa mutta aikataulua ei ole lyöty lukkoon. Toinen harmistus tietysti kohdistuu rakkaaseen harrastukseen, jossa mahdollisuudet treenikaverin lähdön myötä vähenevät nyt entisestään.

Tässä sitä odotetaan että tuurin hippunen tipahtaa meidänkin perheeseen ja viimeinen sivu nykyiseen elämäntilanteeseen voidaan kirjoittaa...