Siitä se ajatus sitten lähti.

Lauantaina iltapäivällä Deko-talon Marko toi sisustusmateriaalit kotiin valittavaksi. Ja tuurilla meillä oli Titta käymässä ja leikkimässä lasten kanssa joten päästiin aika rauhassa valitsemaan materiaaleja.

Lattia oli helppo valita, mulla oli kaksi vaihtoehtoa ja Tomi äänesti niistä rustiikin tammilaminaatin. Myös kylpyhuoneisiin löytyi laattamateriaalit kivuttomasti, ajatuksissani ollut tummanruskea seinälaatta (suihkuseinäksi) löytyi ja sille kaveriksi vaalea iso mattapintainen  laatta. Yläkerran lylpyhuoneeseen saman tyylinen yhdistelmä paitsi mustavalkoisena. Keittiö ja eteisen laittalaatta yllätti. Olisin tahtonut tumman ruskeaa pitkää (esim. 30x60) laattaa, mutta mitään tummanruskeaa ei lattialaattavalikoimassa (isokokoisena) ollut. Niinpä ihan randomilla testailimme, mikä laattasävyistä sopisi laminaatin ja keittiökaapistojen kanssa yhteen. Löytyi vaalea (valkoinen) rosopintainen laatta, ja tätä oli tarjolla vielä pitkänä (useita muista oli vain 30x30 koossa). Lopulta tämä laatta alkoikin tuntua aika hyvältä, kun muita valintoja tehtiin.

Seinien osalta ainoa, mitä tiedettiinetukäteen, oli se, että keittiön taustaseinään tulee joku tehoste/katseenkiinnittäjä, ja siihen löytyikin kaunis kuviotapetti:


Olin käynyt jo aiemmin hakemassa pinon värilastuja ja kaunis koti-väriyhdistelmiä maalikaupasta, ja pari kaunis koti-suosikkia minulla oli. Toinen natsasi tämän tapetin kanssa erinomaisesti, nimeltään Aitouden etsijä - Kaunis Koti 24, ja siinä oleva vihreä sävy "mätäs" oli mainio. Yksi seinä alakerrassa maalataan vihreäksi, muuten pysytään noissa beigen sävyissä.

Yläkertaan sain sitten valita tahtomani punaisen seinän "marmeladi", joka tulee aulaan TV:n taustaseinäksi. Yläkerta mennään noilla beigeillä, mutta meidän makuuhuoneen sängyn tausta tulee olemaan tuota samaa vihreää, ja lasten huoneisiin taiteillaan varmaan noilla sävyillä jotain tehostetta muuten.

Lopulta kaikki muu oli päätetty, paitsi alakerran WC. Siinä päätin vielä revitellä, ja valitsin sinne hyvin tumman ruskean maalin "munakoiso" kaikkiin seiniin. Katto, lattia, ovi ja kalusteet ovat kuitenkin valkoisia ja valaistus on hyvä, joten eiköhän senkin kanssa pysty elämään wink

Koko talo oli siis suunniteltu iltaan mennessä, ja Marko sanoikin palauttaessamme materiaaleja sunnuntaina, että teimme uuden ennätyksen. Miksi jahkaamaan, kun kuitenkin se ensimmäisenä silmiin osunut hyvä valinta useinmiten päätyy lopulliseksi valinnaksi...? Ja melko helppoa kun laatoja oli hyvin rajallinen määrä, ja niistä piti vain valita se sopivin, tapettikirjoja oli 6, joista kahdessa oli meitä mielyttäviä tapetteja, ja maalien suhteen sitä ennakkosuunnittelua oli kuitenkin jo vähän hahmoteltu.